
Ohjaustangon tekemisen aloitin vääntämällä rautalangasta mallikappaleen, jota sitten sovittelimme pyörän runkoon. Sen perusteella katkaisin sopivan mittaisia paloja 22mm putkesta, joissa oli huomioitu myös taivutukset. Merkitsin aina paloihin mistä kohdasta ne tuli taivuttaa putkentaivutuskoneella. Ensimmäiset kulmat tulivat 50 asteeseen ja toiset 45, mutta todelliset kulmat ovat hieman sitä pienemmät, koska putkentaivutuskone ei ole täydellisesti kalibroitu. Ohjaus tangon hauskin puoli oli siinä, että se piti tehdä 22mm putkesta, koska kahvat oli tehty sitä varten, mutta taas ohjaustangon kiinnitys etuhaarukkaan oli tehty 25mm putkelle. Joten tätä varten täytyi tehdä keskelle eteen putkeen levitys. Sehän ei sinänsä ongelma ollut, kun 22mm putki menee suoraan 25mm putken sisään. Ja kuten takahaarukan korjailussa käytin ohjaustangossakin muissa liitoskohdissa sisäputkea, jonka sai sopivasti 19mm putkesta. Hitsasin tangon kiinni ja hion sen.
Viimeisenä toimenpiteenä pyörään tein kiinnitys paikka jalalle. Tämän jätin tähän vaiheeseen ihan tietoisesti, koska ei minulla ollut oikeastaan mitään hajua, että mihin kohtaan se olisi kannattanut laittaa, ennen kuin näin pyörän kasassa ja vähän pääsi kokeilemaan, että mihin se kannattaisi laittaa.
Päivän päätteeksi veimme pyörän maaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti