keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Päivä 7

Sain takahaarukan valmiiksi. Siinä oli yllättävän paljon työtä, mutta se nyt oli jo entuudestaan tiedossa. Täytyy tulevaisuuden kannalta muistaa, että molemmista pitäisi tehdä saman mittaiset, jos laittaa takalokasuojan. Tajusin sen vasta, kun se oli valmis, muuta väliä sillä ei ole, joutuu vain tekemään yhden ylimääräisen osan lokasuojaa varten. T



Sain myös polkimiennavan sekä emoputken kiinnitettyä runkoon, tosin ne on vasta alustavasti kiinni siinä, jotta voin nähdä koekasauksessa, että onko ne oikeassa kohdassa. Polkimien napaputken upottamista varten piirsin alaputken ja etukaaren risteämiskohtaan merkit. Leikkasin kulmahiomakoneella upotus kolon karkeasti ja viimeistelin sen paineilmakäyttöisellä puikkohiomakoneella. Napaputken suoruuden runkoon nähden varmistin tupla puristuksilla. Ensin puristin kiinni kaksi pidempää apuputkea, jotka menivät yli rungon yläkaaren ja alaputken toiseksi puristin ne sivuttaissuunnassa kiinni toisiinsa kahdesta kohtaa. Näin ollen apukappaleet olivat suorassa runkoon nähden ja niihin tukemalla sain polkimien napaputken varmasti suoraan.
Emoputken kiinnityksen aloitin leikkaamalla rungon etupään oikeaan kulmaan ja tekemällä siihen upotuskolot. Emoputken kiinnittämisessä käytin kahta paria pidempiä apukappaleita. Toinen meni yläkaaren ja alaputken yli ja toinen etukaaren ja alaputken yli. Koska rungon putket olivat 14mm leveämmät kuin emoputki, täytyi paikalleen puristamisessa käyttää lisävälikappaleita, jotta emoputki tulisi keskelle. Huomenna saan koe kasata pyörän, mielenkiintoista nähdä miten olen onnistunut tähän mennessä

Ei kommentteja: